Kannanottoja / tammikuu 2010

Kaiken hinta, ei minkään arvo?

Apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen aloitti keskustelun julkisten palvelujen todellisista kustannuksista ja hinnoista. Kommentoijat, viimeksi professori Ylikorkala (HeSa 29.1.2010), katsovat sen lisäävän läpinäkyvyyttä, ja oikeaa tietoa kansalaisille. Tämä onkin asia, jota olemme kansalaisliikkeissä jo jonkin aikaa pohtineet. Mistä koostuvat esimerkiksi vanhuspalvelujen hinnat ja niiden rajut hinnanvaihtelut? Minkälaisen voittomarginaalin mukaan ne lasketaan? Missä määrin tuottajan voittokate kilpailee palvelun laadun kanssa? Samalla voisimme keskustella siitä, mitä hyvä palvelu - ei vain mikä tahansa postiluukusta työnnetty minuuttipalvelu - saisi maksaa.

Valtion velvollisuuksien rinnalle on otettava myös kaikki se yhteinen tuki ja pienet korret, joita me kansalaiset yhteisen hyvinvoinnin kekoon kannamme. Mummut hoitavat lapsenlapsiaan. Vanhemmat kasvattavat lapsensa kilteiksi työelämän nappuloiksi. Yhteisesti sovittujen pelisääntöjen ja kansalaisluottamuksen varassa lepäävät palvelut ja tuotteiden kauppakin. Luotamme talouden toimivuuteen, vaikka se onkin viimeisten kriisien aikana koetuksella. Kuluttajien ja kansalaisten luottamuksen takia ei myyjien ja palvelujen tarjoajien tarvitse valmistella satojensivujen sopimuksia, jokaista yksityiskohtaa varten, josta myöhemmin voisi haastaa oikeuteen.

Tulisiko siis tasa-arvon nimissä hinnoitella koko yhteiskunta? Hinnoittelisimmeko myös luottamuksen? Vai olisiko pikemminkin nyt aika ryhtyä puhumaan muista kestävistä arvoista kyynisen hinnoittelun sijaan? Oscar Wilde'n mukaan kyynikko tuntee kaiken hinnan, muttei minkään arvoa!

Markkinahintoja ei tule soveltaa julkisiin palveluihin. Kyse on kansalaisten perusoikeuksista. Ne eivät ole kaupan. Eivätkä vapaat markkinat voi niissä toimia, sillä kyse ei ole jogurttipurkista. Kun sen hinta nousee liian korkealle, asiakas voi päättää olla ostamatta. Terveyspalveluista emme voi sanoutua irti ilman että terveytemme vaarantuu. Sama koskee myös sähköä, jota ilman emme täällä arktisessa Suomessa voi elää. Peruspalvelut ja elämämme edellytykset pitää siis olla jokaisen ulottuvilla.

Tehokkuudesta voidaan kuitenkin puhua. Mutta se ei merkitse leikkauslistojen hakkuuhinnoittelua. Se sisältää myös laadun ja kansalaisten osallisuuden. Tarvitsemme päättäjiä, jotka ymmärtävät mistä asioista kestävä tehokkuus syntyy. Tarvitsemme päätöksentekoa, joka kykenee moniulotteiseen suunnitteluun.

Oppia voi ottaa maailmalta, esimerkiksi Tanskasta, Skaevingen kunnasta. Palvelu- ja terveyskeskus Bauneparken siirsi sirpaloituneen terveys- ja sosiaalijärjestelmän yhden katon alle. Sosiaali- ja terveyshoitajia koulutetaan nyt yhdessä. Kuntalaiset muodostavat laadunseurantapiirejä. Eikä terveydenhoitoa rajata vain sairaiden hoitamiseen. Yhtä tärkeää on ennakoiva terveydenhoito ja kuntalaisia aktivoiva oman terveyden ylläpitäminen. Keskuksessa on myös vanhusten asuntoja. Muille se tarjoaa kotipalveluja. Rakentamistukeakin saa jos kotia pitää muokata iäkkään ihmisen tarpeisiin. Keskus tarjoaa päivähoitoa ja ylläpitää kerhoja dementikoille.

Bauneparkenin keskuksella on omia tuloja, mutta se saa myös verovaroja. Se on aidosti kustannustehokas, vaarantamatta laatua ja kuntalaisten sosiaalisia oikeuksiakaan. Vaikka vanhusten määrä on kasvanut, ovat toiminnan kulut vähentyneet ja jonot pienentyneet. Kunnan budjettikulut ovat myös vähentyneet. Tehokkuuden salaisuus piilee kokonaisvaltaisessa lähestymistavassa ja ehkäisevässä hoivatoiminnassa. Yhdessä ne ovat myös lisänneet Keskuksen kapasiteettia siinä määrin, että se on voinut ottaa ohjelmaansa myös uusia tehtäviä.

Anita Kelles-Viitanen
Happy Years Yhdistys64 vpj.