OIKEUS HYVÄÄN VANHENEMISEEN
– Kansalaisraportti ikääntyneiden ihmisoikeuksista Suomessa
Happy Years Yhdistys64
1.10. 2009
Meillä on unelma:
Voimme kaikki vanheta rauhassa ja turvallisesti ilman syrjintää. Ikääntymistä arvostava yhteiskunta tarjoaa taloudelliset, poliittiset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet ja puitteet hyvälle monimuotoiselle, aktiiviselle, autonomiselle ja yksilön omia ratkaisuja kunnioittavalle vanhenemiselle.
"Ikääntyminen on oikeus, ei ongelma."
Ikäihmisten ihmisoikeuksien kansainväliset velvoitteet
Suomi havittelee menestyvän ja hyvän maan brändiä. Se voi jäädä vain haaveeksi ellei Suomi toteuta ihmisoikeuksia omassa toiminnassaan kaikkialla maailmassa, myös kotona. YK velvoittaa Suomea antamaan viranomaisille ja kansalaisille tietoa ihmisoikeuksista ja valvomaan, että ne toteutuvat. YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitean mielestä tieto ihmisoikeuksista on Suomessa puutteellista. Se on ilmoittanut myös pettymyksensä Suomen terveysjärjestelmän heikkenemisen ja kululeikkauksien johdosta ja katsoo niiden johtaneen epätasa-arvoiseen kohteluun myös vanhuspalveluissa. Komitea kehotti jo vuonna 2000 Suomea osoittamaan riittävät varat julkisiin terveyspalveluihin. Se vaati myös yksityisen terveydenhoidon maksujen pysyttämistä sellaisina, että kaikilla on niihin varaa. Se vaati myös riittäviä kunnallisia terveydenhuoltopalveluja vanhuksille.
YK:n ihmisoikeussopimus on se perusta, jolle ikääntyneiden ihmisten ihmisoikeudet rakentuvat. YK:n yleiskokous vahvisti niitä vuonna 1991 ja julkaisi ikääntyneitä koskevat 18 periaatetta. Niissä tunnustetaan ikääntyneiden ihmisarvo sekä heidän vakaumustensa, tarpeittensa ja yksityiselämänsä kunnioittaminen. Ikäihmisiä tulee kohdella oikeudenmukaisesti ja heitä tulee arvostaa taloudellisista hyötynäkökohdista riippumatta. Ikääntyneiden ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tulee toteutua kaikissa suoja-, huolto-, ja hoitolaitoksissa. Vuonna 2002 hyväksytyn ikääntymisen kansainvälisen toimintaohjelman ja sitä tukevan Madridin poliittisen julistuksen mukaan ikäihmisille kuuluu riippumattomuus, osallistuminen, itsensä toteuttaminen ja hyvä hoito. Maita kehotetaan i) tunnustamaan ja takaamaan ikääntyneiden oikeudet; ii) suojelemaan ikäihmisiä laiminlyönneiltä, väärinkäytöksiltä, pahoinpitelyiltä ja väkivallalta sekä iii) tunnustamaan heidän merkityksensä myös yhteiskunnan voimavarana. YK painottaa myös sitä, että hyvä psyykkinen ja fyysinen terveys kuuluvat kaikille. Ikääntyneiden mielipiteitä on myös kuunneltava erityisesti pitkäaikaishoidossa. Kaikille kuuluu myös turvallinen ympäristö sekä aktiivinen osallistumismahdollisuus taloudelliseen, sosiaaliseen, kulttuuriseen ja poliittiseen päätöksentekoon ja toimintaan. Lopuksi todetaan, että ikääntyvien terveyden ylläpitäminen vaatii uudenlaista ajattelua.
Suomi allekirjoitti YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien lisäpöytäkirjan 24. syyskuuta 2009. Se tulee vahvistamaan näiden oikeuksien valvontaa Suomessakin. Toinen edistysaskel kansainvälisissä velvoitteissa tulee YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevalta yleissopimukselta (CEDAW). Se on tänä vuonna kiinnittänyt huomiota erityisesti vanhenevien naisten oikeuksiin, ja pyytänyt kaikkia maita tulevissa kausiraporteissaan kertomaan maittensa ikääntyvien naisten asemasta. Tämä on tärkeää jo siitäkin syystä, että maailman ikätilastojen mukaan yli 80-vuotiaita naisia on kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Heistä köyhiä on suhteettoman paljon erityisesti yksinasuvien naisten joukossa. Naisten työeläke on usein miehiä pienempi tai he elävät vain peruseläkkeen varassa. Yksinasuminen tulee myös kalliimmaksi.
Myös EU takaa ikääntyneiden oikeudet
Euroopan Unionin perusoikeuskirja tunnustaa artiklassa 25 ikääntyneiden henkilöiden oikeudet: "Unioni tunnustaa ikääntyneiden henkilöiden oikeuden ihmisarvoiseen ja itsenäiseen elämään sekä oikeuden osallistua yhteiskunnalliseen elämään ja kulttuurielämään, ja kunnioittaa näitä oikeuksia." Euroopan Neuvoston sosiaalisen peruskirjan uudistettu versio, jota Suomikin on velvoitettu toteuttamaan, vahvistaa vanhusten sosiaaliturvan pitävänä sosiaalisena oikeutena. Kyseessä ei ole suositus. Sen pykälässä 23 vahvistetaan vanhuksien täydet kansalaisoikeudet, ja niille tarvittavat resurssit aktiiviin julkiseen, yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen elämään osallistumiselle. Ikäihmisille annetaan myös oikeus itse valita elämänmuotonsa ja viettää itsenäistä elämää tutussa ympäristössä. Laitoksissa oleville vanhuksille taataan oikeus turvaan ja yksityisyyteen sekä mahdollisuus osallistua elinolojaan koskeviin päätöksiin.
EU on myös vahvistanut kolme periaatetta, joille vanhusten terveys- ja pitkäaikaishoiva perustuvat: palvelujen tasa-arvoinen saatavuus, palvelujen hyvä laatu ja taloudellinen kestävyys. EU ei kannata kehitystä, jossa hyvät palvelut ovat vain maksukykyisen vähemmistön ulottuvilla tai vain huonot palvelut ovat kaikkien saatavilla. Vahvistamalla vanhusten ihmisoikeuksia, luodaan myös synergiaa eli yhdistävää lisäarvoa noille kolmelle periaatteelle.
Euroopan Neuvostossa on loppusuoralla direktiivi (KOM (2008) 426 lopullinen/2008/0140 (CNS) yhdenvertaisesta kohtelusta, joka kattaa myös iän. Direktiivin perusteluissa todetaan mm. etteivät syrjintävaarassa olevat - kuten ikääntyneet - useinkaan pysty osallistumaan täysimääräisesti yhteiskuntaan ja talouteen, mikä haittaa sekä yksilöä että yhteiskuntaa. Direktiivin yhtenä tavoitteena on laajentaa sosiaalista osallisuutta ja edistää kaikkien ryhmien, myös ikääntyneiden täysimääräistä osallistumista yhteiskuntaan ja talouteen. Direktiivi kiinnittää huomiota myös häirintään: kirjalliset huomautukset, eleet tai käytös jolla luodaan uhkaava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri. Valtio velvoitetaan takaamaan syrjinnän uhreille riittävä oikeudellinen suoja. Todistevelvollisuus ei tule olemaan vanhuksilla vaan syrjintää harjoittavalla osapuolella. Valtion on myös perustettava yksi tai useampi kansallisen tason elin, joka vastaisuudessa edistää ikääntyneiden tasa-arvoista kohtelua ja puuttuu syrjintään.
Suomen perustuslaki takaa ikäihmisten oikeudet
Suomen perustuslaki turvaa kansalaistensa ihmisoikeudet, ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden, yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden sekä oikeudenmukaisuuden. Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on korostanut (Ihmisoikeudet dementiahoidossa), että julkisella vallalla on velvollisuus toteuttaa perus- ja ihmisoikeudet, ja valvoa, että perus- ja ihmisoikeusmyönteisyys toteutuu lain laadinnassa ja sovellutuksissa. Hänen mukaansa julkisen vallan on myös seurattava ja valvottava sitä, että oikeudet toteutuvat käytännössä.
Perustuslaki takaa yhdenvertaisuuden. Ketään ei saa asettaa erilaiseen asemaan iän perusteella. Suomen perustuslaki turvaa myös koko joukon oikeuksia, jotka koskevat myös iäkkäitä. Se turvaa kansalaisten välttämättömän toimeentulon, riittävän sosiaaliturvan ja terveydenhoidon. Jokaisella on oikeus asuntoon, asuinpaikkansa vapaaseen valitsemiseen ja terveelliseen ympäristöön.
Vuonna 2000 uudistettu perustuslaki vahvisti erityisesti kansalaisoikeuksia. Niinpä perustuslain mukaan yksilöllä ei ole ainoastaan oikeus saada tietoa, vaan myös oikeus osallistua päätöksentekoon sekä yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen. Tämä koskee myös iäkkäitä.
Myös Sisäasiainministeriön yhdenvertaisuussuunnitelma 2009 - 2011 kattaa ikään perustuvan syrjinnän.
Käytännössä ikääntyneiden ihmisoikeudet eivät toteudu toivotulla tavalla
Oikeusministeri Tuija Brax (tiedote 26.9.2009) katsoo, että vanhustenhoidon pahimmat laiminlyönnit ovat ihmisoikeusrikkomuksia. Muiden kuin terveydenhoivan oikeuksien tulee myös toteutua ikääntyneiden kohdalla. Varatuomari Juhani Parkkari (http://www.aretalogia.com/kansakunta/parkkari.html) on luetellut vanhusten kannalta tärkeimmät ihmis- ja perusoikeudet: yhdenvertaisuus ja tasa-arvo; syrjinnän kielto; oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, turvallisuuteen ja koskemattomuuteen; liikkumisvapaus; yksityiselämän, kunnian ja kotirauhan suoja; sananvapaus ja julkisuus; uskonnon ja vakaumuksen vapaus; yhdistymis-, kokoontumis-, ja mielenosoitusvapaus; vaali- ja osallistumisoikeudet; oikeus työhön; oikeus toimeentuloon ja perusturvaan; oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin; oikeus asumiseen; oikeus opetukseen ja sivistykseen; kielelliset oikeudet; oikeus ympäristöön; ja omaisuuden suoja. Viimeaikaisten ilmiöiden (mm. ulkomaalaisvanhusten käännyttämisten) valossa, voi hyvällä syyllä lisätä listaan myös oikeuden perheeseen. Se tulee olla myös isovanhemmilla.
Puhumme paljon monikulttuurisesta yhteiskunnasta, mutta emme näytä tuntevan monipolviyhteiskuntaa. Yhteiskunta ei vielä osaa arvostaa seniorikansalaisten yhteiskunnallista ja yhteisöllistä panosta. Nopeasti sykkivä aikamme ei arvosta viisautta eikä pitkän kokemuksen merkitystä ja on näin tuomittu toistamaan menneisyyden virheet. Yhä enemmän tarvittaisiin myös perheen ja suvun muistitiedon arvostamista. Ihmisen arvo tuntuu määrittyvän vain työelämän perusteella.
Ihmisoikeuksien rikkominen ilmenee syrjintänä, kaltoin kohteluna, heitteillejättönä, kaikenlaisena hyväksikäyttönä, uhkailuina, kivun vähättelynä, halventamisena, kiusaamisena ja suoranaisena väkivaltana. Ilmiö on yleismaailmallinen ja sitä esiintyy myös Suomessa. Kaikki ikääntyneet voivat tulla syrjinnän kohteiksi, mutta haavoittuvin asema on kaikkein vanhimmilla ja muistisairailla. Kyse ei ole vain hoitolaitoksissa tapahtuvista ihmisarvon ja ihmisoikeuksien loukkauksista, myös koti voi olla vaarallinen paikka vanhuksille. Syrjintä voi kätkeytyä myös kateuteen, jota joskus tunnetaan mm. suurien ikäluokkien kuvitellun vaurauden ja vaikutusvallan vuoksi.
Ikääntyneiden ihmisoikeuksia voidaan myös loukata arvioimalla, etteivät he kykene puolustamaan oikeuksiaan eikä heitä sen vuoksi kannata konsultoida. Onkin tärkeätä uudessa lainsäädännössä vahvistaa lainvoimaisia osallistamisväyliä ikääntyneille. Niistä on tehtävä todellisen kuulemisen paikkoja, eikä saa tyytyä näennäiskonsultaatioihin. Tätä edellytetään meiltä kansainvälisestikin ja siihen viittaa myös oma perustuslakimme.
Vanhusten ihmisoikeudet eivät toteudu toivottavalla tavalla Suomessa. Syitä on monia. Lainsäädäntö on puutteellista eikä ikääntyneiden oikeuksille ole vahvoja seurantaelimiä. Kunnillakin on vain vanhusneuvostot, mutta ne eivät ole lakisääteisiä kuten nuorisolautakunnat. Niinpä niitä ei aina konsultoida, edes vanhuksille tärkeistä asioista. Näin kävi Helsingissä, kun vanhusneuvostoa ei konsultoitu vanhuushoivan laatusuosituksia laadittaessa. Euroopan vanhuusoikeuksia ajavat seniori- ja vanhusjärjestöt ovat kiinnittäneet huomiota tähän joissakin Euroopan maissa vallitsevaan kuntademokratian selvään puutteeseen ja pitävät sitä yhtenä ikäsyrjinnän institutionaalisena muotona.
Hallinnollinen ja poliittinen syrjintä
Vähemmän huomiota Suomessa onkin saanut hallinnollinen syrjintä ja poliittinen syrjintä. Edellinen tarkoittaa sellaisten lakisääteisten instituutioiden puuttumista, joiden kautta vanhukset voivat vaikuttaa kuntiensa päätöksentekoon ja elämäänsä koskeviin asioihin. Poliittisella syrjinnällä tarkoitamme ilmiöitä, joissa ikääntyneiden sosiaaliset ja taloudelliset oikeudet mitätöidään taloudellisiin seikkoihin vetoamalla. Tällöin vanhuksista tulee "kulurasitteita", "budjettien painolasteja" ja "valtionrahoja syöviä hoidokkeja". Samaan syrjintäsarjaan kuuluu myös apokalyptinen demografia, jossa ikääntymistilastojen avulla luodaan erilaisia uhkakuvia (http://ije.oxfordjournals.org/cgi/content/short/31/4/758).
Poliittista syrjintää on myös se, että ikääntyneiden poliittista ja yhteiskunnallista osallisuutta rajataan sukupolvenvaihdokseen vetoamalla. Sen seurauksena ikääntyvien asiat jäävät vähäisemmälle huomiolle. Nuorempien päättäjien voi olla vaikeata asettua ikääntyneiden asemaan. Tästä kertoo Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin kysely. Kansalaisista 83 % oli vuonna 2008 huolissaan vanhustenhuollon tilasta. Aihe kuitenkin kiinnosti puolta vähemmän nuoria 25-34-vuotiaita, eivätkä 35-49 vuotiaatkaan vielä halunneet ajatella vanhuuttaan. Ammattiryhmistä johtajat olivat vähiten huolissaan vanhusten tilasta. Ikäihmisten kohdalla onkin sovellettava samaa periaatetta, joka jo on vammaisilla: mitään meitä koskeva ei saa päättää ilman meitä! Syrjintätutkijoiden mukaan syrjintä ei vain sulje ulkopuolelle, vaan syrjintäprosessille on tunnusomaista marginalisoiminen eli syrjityt saavat vain merkityksettömiä oikeuksia ja mitättömiä resurssimurusia päättäjien pöydiltä.
Hallinnollisena syrjintänä voi pitää myös sitä, etteivät kunnille vanhustenhoitoon osoitetut varat ole kaikilta osin päätyneet vanhustenhoitoon. Oikeusministeri pitää korvamerkitsemättömyyttä aitona ongelmana.
Heikot ja arat jäävät helposti oikeuksitta
Ihmis- ja perusoikeusnäkökulmasta katsoen oikeudenmukaisuus terveydenhuollossa on ennen kaikkea yhdenvertaisuutta: palvelujen saannissa ja hoitoon pääsyssä, yksittäisissä hoitoratkaisuissa ja hoidon laadussa. Potilaslain 3. pykälä vahvistaa myös näitä päämääriä. Potilaan hoito on järjestettävä ja häntä kohdeltava siten, että hänen ihmisarvoaan, vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.
Erityistä huomiota on kiinnitettävä kaikkein heikointen heikompien asemaan: laitoshoidossa oleviin, kotona sairastaviin ja kaikkein ikääntyneimpiin. Heillä voi olla huonot edellytykset puolustaa oikeuksiaan ja selvitä nykymaailman vaatimuksista. Nuorempien itsestään selvinä pitämät asiat voivat tuottaa heille suuria vaikeuksia. Itsepalvelujen lisääminen liikkeissä, lentokentillä ja kuljetusvälineissä sekä palvelujen siirtyminen tietokoneisiin hankaloittavat vanhimpien ihmisten elämää ja asettavat heidät eriarvoiseen asemaan. Niinpä byrokratiaa ei saa kokonaan siirtää verkkoon ja vanhusasiakasystävällisyyden tulee olla osa asiakaspalvelua. Haku- ja valituslomakkeista ei myöskään saa tehdä liian vaikeita.
Helsingin sosiaaliasiamiesten kaupunginhallitukselle vuonna 2008 antama raportti osoittaa, ettei hakijoilla ole riittävästi tietoa oikeuksistaan (mitä hakea) ja että hakijat ovat epätasa-arvoisessa asemassa. Avuton ei välttämättä saa apua jos viranomaiset odottavat asiakkaiden olevan kykeneviä hallitsemaan monimutkaistuvia haku- ja valitusprosesseja. ”Pitää olla paljon voimavaroja, jotta saa hoitoa” vahvistaa omaisyhdistyksen toiminnanjohtaja Leif Berg (Vihreä Lanka 6.6.2008). ”Asiakkaalle pitäisi neuvoa kaikki vaihtoehdot, ei vain kunnalle halvin” neuvoo Liukkonen (Vihreä Lanka6.6.2008) ja jatkaa ”säästäminen on mennyt överiksi”.
Myös hoitopalvelujen asiakasasenteissa esiintyy puutteita. On valitettu, että lääkärit ovat vähätelleet ikääntyneiden hoitotarvetta. Joku lääkäri on jopa huutanut potilaalle, toinen taas vastannut 84-vuotiaalle niin pisteliäästi, että tämä katsoi tulleensa pilkatuksi ja alkoi vastaanotolla itkeä!
Syrjintää ovat myös ikärajat, jotka sulkevat ikääntyneiden ryhmän hoidon, vakuutuksen tai väestölle suunnattujen terveysseulontojen ulkopuolelle. Niihin on kiinnittänyt huomiota EU:kin uuden syrjintädirektiivin taustapaperissaan.
Hoidon ja hoivan ongelmat
Viiden lääninhallituksen tekemä vanhustenhoitoa koskeva selvitys on tuonut esiin vanhusten hoivan ja hoidon jo pitkään jatkuneet puutteet. Toisin kuin muualla, Suomessa ei vielä riittävän selkeästi tunnisteta räikeitä laiminlyöntejä ihmisoikeusrikkomuksiksi, vaan ollaan taipuvaisia hyväksymään ne välttämättömänä säästöpahana tai tuloksena henkilöstöpulasta. Terveysbudjeteissa on toivomisen varaa, mutta esimerkiksi vanhuksen lukitsemista pimeään komeroon ei voi puolustella hoitajien vähäisyydellä. Vanhuustutkijoiden mukaan vanhuksen avuttomuus, vanhusten aliarvostettu asema ja vanhuuteen liitetyt negatiiviset mielteet myös voivat johtaa vanhusten kovakouraiseen käsittelyyn, laiminlyönteihin sekä suoranaisiin väärinkäytöksiin ja pahoinpitelyyn. Maailmalla ilmiö tunnetaan nimellä "elder abuse".
Maailmalla ihmisoikeusrikkomusten piiriin luetaan liian pitkään vaipoissa makuuttaminen ja liikkumattomaksi ylilääkitseminen. Hälyttävinä merkkeinä pidetään myös vanhusten nestehukkaa ja aliravitsemusta, sekä virtsan lemua. Ihmisoikeuksia ja perustuslaillisia oikeuksia rikkovat myös vanhuksen vaipanvaihto muiden potilaiden ja vierailijoiden läsnä ollessa tai potilaan käskeminen laskemaan alleen. Niihin on luettava myös yksityisyyden loukkaukset (esimerkeiksi wc-käynneillä), ulkoilun ja fysioterapian puute sekä liikkumisen rajoittaminen ja siitä johtuva kehon jäykistyminen ja sänkypotilaaksi päätyminen. Hälytyspuhelimen virran katkaiseminen rikkoo myös perusoikeuksia. Kello 16 nukkumaan paneminen ei sekään ole ihmisoikeuksien mukaista. Monet menettelyistä rikkovat myös terveydenhuollon laatusuosituksia. Suositukset eivät riitä, sillä ne jäävät lakivelvotteisten tehtävien jalkoihin ja kielivät suosituksen vähäpätöisestä painoarvosta.
Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan kaikkinainen pakko (esimerkiksi dementiapotilaiden kohdalla) edellyttää yksiselitteistä ja täsmällistä lainkirjainta. Hänen mukaansa pääperiaatteena tulee pitää sitä, että potilaan liikkumista voidaan rajoittaa ainoastaan potilaan turvallisuuden takaamiseksi ja vain siinä määrin kuin se on kulloinkin välttämätöntä. Sen on myös perustuttava hoitovastuussa olevan lääkärin tekemään ratkaisuun ja se tulee kirjata potilasasiakirjoihin osaksi hoitosuunnitelmaa. Siihen on myös saatava potilaan oma kanta. Jos hän ei kykene päättämään hoidostaan, tulee suostumus saada hänen lailliselta edustajaltaan, lähiomaiseltaan tai muulta läheiseltä. Erityisen tärkeää on selvittää ja poistaa levottomuuden syyt. Levottomuus voi johtua aktiviteettien puutteesta ja laiminlyönneistä. Oppia olisi haettava Tanskan mallista ja uusia ajatuksia etsittävä alan kirjallisuudesta (esimerkiksi Rights, Risk and Restraint-Free Care of Older People by Rhidian Hughes, Jessica. Kingsley Publishers joulukuu 2009).
Pahimmissa tapauksissa kaltoin kohtelu johtaa vanhuksen kuolemaan. Vanhuuksiin kohdistetusta väkivallasta ei vielä puhuta riittävästi, vaikka viime vuosina on ollut jopa kuolemantuottamuksia. Väkivaltaa voi esiintyä sekä kotona että laitoksissa. Maailmalla väkivallan merkkeinä pidetään mustelmia, palovammoja, haavoja, aliravitsemusta sekä psykologista ja sosiaalista sulkeutuneisuutta. Siitä voivat kieliä myös erilaiset pelkotilat ja liiallinen nöyryys. Tutkijat muistuttavatkin, että avuttomuuden tunne, mielenkiinnon menettäminen ympäristöön ja masennus eivät kuulu normaaliin vanhenemiseen. Kaltoin kohtelua ei voi poistaa vain hoitajia lisäämällä. Alalle sopimattomat on seulottava ulos. Tutkijoiden mukaan (Karl Pillemer ja David W. Moore) heillä on psyykkisiä ongelmia, huono stressin sietokyky ja erityisen negatiivinen vanhuuskäsitys.
Vanha ihminen voi myös kokea, ettei tule kuulluksi ja että hoitohenkilökunnalla ei ole hänelle riittävästi aikaa. Eduskunnan oikeusasiamieskin on kiinnittänyt asiaan huomiota. Ikäihmisen hoito onkin rytmitettävä hänen tarpeittensa mukaisesti. Oikeusasiamies toteaa, että iäkkään ihmisen kuuleminen, hänen informoimisensa ja hoitamisensa edellyttävät hitaampaa tempoa. Esimerkiksi laitoksissa potilaan ruoka voidaan viedä liian nopeasti pois.
Muiden ihmisten huonoa ja kylmäkiskoista käytöstä kenenkään meistä ei tarvitse sietää, mutta hauraisiin vanhuksiin kohdistettu ivallisuus ja tiuskiminen voi olla kohtalokasta ja johtaa masennukseen. Hyväksyttävää ei myöskään ole ikääntyneen ihmisen eristäminen ja pitkiksi ajoiksi yksinjättäminen. Tarvitsemmekin pikaista analyysiä ikääntyvien ihmisen masennuksen syistä.
Asenteissa on paljon korjaamisen varaa. Ihmisoikeuksien lisäksi tietoa tarvitaan myös ikäsyrjinnästä. Kuopion yliopiston terveystaloustieteen professorin Hannu Valtosen tuoreen tutkimuksen mukaan myös terveydenhuollon ammattilaisilla on ikään liittyviä ennakkoasenteita. (Ikäsyrjintä on tietenkin koko yhteiskuntaa ja kaikkia instituutioitamme vaivaava ongelma). Hoitoa annetaan mieluummin nuorelle kuin vanhalle potilaalle. Tässä asenteet eivät hänen mukaansa ole uudistuneet viimeisen 30 vuoden aikana.
Eduskunnan oikeusasiamies on törmännyt kanteluasioissa lääkäreiden käsitykseen, että potilaalle itselleen tai hänen omaisilleen on ollut vain hyväksi, että vaikeahoitoinen ja iäkäs potilas on menehtynyt ja että hänen omaisensa ovat jääneet näin montaa huolta vaille. Hän ei hyväksy näitä asenteita ja olettamuksia. Hän katsoo, että ulkopuolisten arvio vanhusten elämän laadusta valintojen perusteena on yhdenvertaisuuden ja ihmisarvon periaatteen vastaista. Oikeus terveyspalveluihin ei saa riippua ulkopuolisten suorittamasta elämänlaadun arvioinnista. Eduskunnan oikeusasiamies korostaa, että jokainen hoitopäätös koskee arvokasta ja ainutlaatuista ihmiselämää.
Oikeusasiamies korosti Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan 10-vuotisseminaarissa, että jokainen ihmiselämä on yhtä arvokas. Vanhuksen elämä on yhtä arvokas kuin nuoren ihmisen. Kuolemansairaan viimeiset päivät ovat yhtä arvokkaita kuin terveen ihmisen päivät.
Olemme myös vaikeiden kysymysten edessä: Mitä merkitsee liikkumisvapaus sänkyyn päätyneelle vanhukselle? Miten pitää yllä vanhuksen aktiivisuutta kotona? Miten edistää kulttuuristen oikeuksien toteutumista ja yhteiskuntaan osallistumista? Kuka valvoo kotona asuvan vanhan ihmisen turvallisuusriskejä? Miten taata kokonaisvaltainen ja turvallinen, vanhoja ihmisiä kuuleva ja kunnioittava sekä heidän oikeuksiaan huomioiva hoito? Miten taata paitsi terveys ja henkilökohtainen hygienia, myös puhdas ympäristö ja terveellinen ruoka?
Suomalaisten naisten terve elinikä laskenut 5.3 vuotta!
Väestön ikääntyminen sinänsä ei kasvata budjettimenoja, vaan ne puitteet, jotka budjetissa on annettu kansalaisten terveyden hoidolle ja sen tueksi että ihminen elää mahdollisimman pitkään tervettä elämää.
EU:n tilastojen (www.euphix.org) mukaan Suomi on joutunut terveen eliniän pituuden mittauksissa Euroopan maiden häntäpäähän. Euroopan pisimmän odotetun terveen (keskimääräisen) eliniän brändipokaalin voitti vuonna 2003 Italia (74.4 vuotta naisilla ja 70.9 vuotta miehillä). Seuraavina tulivat Espanja (70.2 ja 66.8), Kypros (69.6 ja 68.4), Itävalta (69.6 ja 66.2), Belgia (69.2 ja 67.4) ja Kreikka (68.4 ja 66.7). Jumbosijoilla ollut Suomi (56.5 ja 57.3) eroaa voittajaan naisten kohdalla kokonaista 17.9 vuotta ja miesten kohdalla 13.6 vuotta! Suomalaisten naisten tilanne on jatkuvasti heikentynyt vuodesta 1996 lähtien, jolloin tämä tilastointi alkoi Suomessa. Miesten terve elinikä (ollen tosin naisia alhaisempi) on tasaisesti kasvanut. Olemme hännänhuippuna yhdessä Unkarin, Eestin, Latvian ja Liettuan kanssa. Syy laskuun löytynee budjetista. Suomi investoi budjetistaan terveyteen vain 8.2 % (Euroopan keskiarvo 8.9%). Naisten huonoa tilannetta voi selittää myös sillä, että yli 75-vuotiailla naisilla on korkea köyhyysriski (Kautto, Palomäki, Rantala, Tuominen Yhteiskuntapolitiikka 3/2009). Vanhuksistamme 12–13 % elää köyhyysrajan alapuolella (alle 900 euron tulot). Naisista 29.3 % on köyhiä. Naisten keskimääräinen eläke on 1000 euroa, kun se miehillä on 1300.
Sosiaalibudjettien leikkaukset ovat hölmöläisten täkin leikkuuta
Budjettileikkaukset rikkovat ihmisoikeuksia. Sen lisäksi ne aiheuttavat pitkällä tähtäimellä kasvavia kuluja. Kvartaalilogiikalla ei voi ratkaista kestävyysongelmia. Kulut kasvavat kun ikääntyvät päästetään huonoon kuntoon. Hoito- ja palvelujen tarpeessa olevien tarve kasvaa. Yksityissektoria huudetaan avuksi, mutta taloustehokkuuden logiikka luo vain lisäongelmia. Maailman Pankin julkaiseman Maailman Kehitysraportin (2004) mukaan yksityistäminen ei ole mikään tehokkuus- eikä laatuautomaatti.
Budjetista saa tehokkaasti selville sen, kulkevatko päättäjien vaalilupaukset ja budjettiteot samaan tahtiin. Budjetti näyttää missä prioriteetit ovat. YK ja EU:kin korostavat sitä, että ihmisoikeuksien ja perustuslaillisen yhdenvertaisuuden toteutumisen tulee näkyä budjeteissa. Lamaankaan ei voi vedota, sillä ihmisoikeudet eivät ole taloussuhdanteiden aikojen sesonkitavaraa.
Palvelujen priorisointia säätelevät kuntatalouden omat talousnäkökohdat, eivät ikääntyneiden tarpeet eikä ihmisoikeuksien toteutuminen. Ikääntyneiden tarpeet nähdään hyvin kapeasti ja jatkuva aliresursointi vaivaa. Tutkijat (Jyrki Jyrkämä ja Pirjo Nikander) kysyvätkin, miten tällaisessa tilanteessa toteutuvat tavoitteet hyvästä täydestä elämästä. Eduskunnan oikeusasiamies puolestaan huomauttaa, että perusoikeuksien toteutuminen ei ole kustannus vaan investointi. Perusoikeuksien toteutumisen tulee apulaisoikeuskanslerin mukaan ohjata sosiaalisen ja julkisen talouden kestävyyden arviointeja, erityisesti taantuman aikana. Perusoikeuksien tulee toteutua myös lainvalmistelussa sekä Valtion tulo- ja menoarvioiden laadinnassa ja toiminnan tarkastuksessa. Valvontaa on myös tehostettava. (Puumalainen HeSa 3.9.2009)
Päättäjien on erityisen tärkeätä valvoa, että ihmisarvot toteutuvat myös laman aikana, jolloin taloudelliset näkökannat korostuvat ja niillä helposti poljetaan ihmisoikeuksia. Kynnys ihmisoikeuksien sivuuttamiseen tulisi olla erityisen korkea juuri talouskriisien ja laman aikana. ( Ignacio Saiz: Rights in Recession? Challenges for Economic and Social Rights Enforcement in Times of Crisis. 2009). Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan kunnanvaltuutetut ja virkamiehet rikkovat lakia, jos he antavat terveyspalveluille liian pieniä määrärahoja.
Säästötoimenpiteet eivät armahda sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitäkään. Heille on luotu kannustimia, jotka sosiaali- ja potilasasiamiehen mukaan vaarantavat potilaiden oikeusturvan. Esimerkiksi Vantaalla sosiaalityöntekijät saavat tulospalkkion, jos lasten huostaanottojen määrä pienenee. Joissakin ulkoistetuissa terveyspalveluissa lääkäriyritys joutuu maksamaan sopimussakon, jos lähettää liikaa potilaita kunnallisiin jatkotutkimuksiin. (Vihreä Lanka 6.6.2008). Vaippamäärien rajoitus voi olla hengenvaarallista vanhuksille ja johtaa pitkään märissä vaipoissa makuuttamisen lisäksi myös vähentyneeseen vanhusten juottamiseen.
Kilpailutukset luovat toisen loukun. Vapaa markkinaehtojen myllerrys, joka nostaa hinnat pilviin, ei sovi hoito- ja hoiva-aloille. Vapailla markkinoilla kuluttaja voi olla ostamatta tuotteen, jonka hinta on noussut liian korkeaksi, mutta sosiaali- ja terveyspalvelujen kohdalla se ei ole mahdollista, sillä ostamatta jättäminen vaarantaa terveyden ja hengen. Myös nykyisten kilpailutusten periaatteet vaarantavat vanhuuspalvelujen laadun. Tarjouksia arvioitaessa hinnalla on 70 %:n painoarvo, laadulla vain 30 %. Kokonaiskustannuksiltaan edullisin tulee usein valituksi. Siinä ei kuitenkaan huomioida niitä kuluja, jotka syntyvät tuottajien vaihtumisesta. Kilpailutus jatkuvasti muuttuvine palvelujen tarjoajineen sekä yhä sirpaloituvine palveluineen haittaa ihmisoikeuksien toteutumista. Iäkkäät ihmiset tarvitsevat pitkiä ja turvallisia hoitosuhteita, ei muuttuvien hoitajien kavalkadia. Palvelujentarjoajan muuttuessa myös asumissiirrot ovat vanhusten terveydelle vaarallisia ja loukkaavat vanhusten asumisen perus- ja ihmisoikeuksia. Yhdistyksemme ja Pro-kuntapalvelujen keväällä 2009 järjestämässä kansalaisfoorumissa paikallaolijat valittivat vanhusten heittopussittelusta.
Kuluttajaviraston sekä Etelä-Suomen, Länsi-Suomen, Oulun ja Lapin Lääninhallitusten 24 paikkakunnalla tehty 66 palvelutalon selvitys osoitti, että asumisen ja palvelujen rakenne ja hinnat vaihtelivat villisti. Palvelutalojen kokonaisvuokra vaihteli 144 eurosta 1554 euroon, asiakaspalvelumaksu 25 eurosta 490 euroon, palvelupaketti 290 eurosta 2060 euroon. Lääkehuollon hintahaarukka vaihteli 40 eurosta kuussa aina 41 euroon tunnilta. Näiden hintojen ulkopuolelle yleensä vielä jäävät asiakkaan itsensä maksamat lääkkeet. Siivous ja pyykinpesu eivät nekään aina sisälly palveluihin vaan niistä maksetaan tuntihinta erikseen. Palvelumaksujen ja palvelupakettien sisällöt ja kokonaishinta määräytyvät henkilökohtaisen hoito- ja palvelusuunnitelman perusteella. Ne on syytä lukea tarkkaan ja erityisesti selvittää tilanne siinä tapauksessa, että tarvitsee enemmän palveluja kuin alkuperäinen sopimus sisältää. Sairaiden vanhusten tehostetut ryhmäkotien vuokrat maksoivat 2055 euron ja 5065 euron välillä. Näihinkään ökyhintoihin eivät yleensä sisälly lääkkeet, matkakulut, lääkäri- ja laboratoriokulut, sairaalamaksut, saattoapu, hygieniatarvikkeet ja vaipat, henkilökohtainen vaatetus tai kampaaja. On selvää että tällaisessa hintaviidakossa ikäihmisten yhdenvertaisuus ei voi toteutua. Oikeudet toteutuvat vain jos vanha ihminen on varakas. Tästä Suomea onkin moittinut taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia valvova YK:n komitea.
Mia Hemmingin mukaan (Yhteiskuntapolitiikka 73 (2008):1) pohjoismaisen hyvinvointivaltion kaikille kuuluvista oikeuksista ollaan luopumassa ja siirtymässä kuluttajakansalaisuuteen. Muutoksesta syntyneiden paineiden hän katsoo erityisesti kohdistuvan vanhustenhuoltoon. Oikeudet ovat heikkoja ikääntyneiden hoivassa ja tarpeen mukainen harkinta on aika vahvaa. Tarveharkinta syrjäyttää universaalien oikeuksien toteuttamisen. Hemming korostaa, että vanhustenhoidon status on heikompi kuin pienten lasten hoivan status. Samalla Suomi on etääntymässä pohjoismaisesta hyvinvointivaltionmallista. Hemming toteaa, että "Suomessa laitetaan vähemmän rahaa ikääntyneiden hoivaan, ja meillä on heille myös vähemmän palveluja". Myös kunnat ovat leikanneet palveluja ja tämä alkaa jo näkyä tilastoissakin.
Raportit ja lehtikirjoittelu eivät näytä riittävän asioiden korjaamiseksi. Ihmisoikeusrikkomuksiin pitää puuttua myös järeämmillä aseilla. EU:n lainsäädäntö tulee vahvistamaan kantelumenettelyjä. Kanteluja ei ole vielä paljon tehty. Helsingin kaupungin sosiaaliasiamies Lilli Autti ja Vantaan sosiaali- ja potilasasiamies Miikkael Liukkonen ovat ehdottaneet myös perusturvarikos - määritteen käyttöönottoa, jos määrärahoista päättävät tahot kuten kunta, sairaanhoitopiirit tai valtion julkisyhteisölliset laitokset syyllistyvät perustuslaillisen turvan rikkomuksiin.
Kantelukulttuurista osallistamisen vahvistamiseen
Vanhat ihmiset tarvitsevat tilaa ja mahdollisuuksia kertoa luottamuksellisesti kohtaamistaan ongelmista. Monet heistä eivät uskalla valittaa, sillä he pelkäävät että hoitajat ja lääkärit "kostavat" ja jättävät heidät hoidotta. Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös Senioriliike.
Senioriliike korostaa myös sitä, että osa omaisista ei tunne lääninhallituksen valituskanavia, eikä osaa, jaksa tai ehdi tehdä kirjallisia valituksia. Vanhusten ihmisoikeuksien toteutumiseen tarvitaan sekä työntöä että vetoapua: ikääntyneet ihmiset ja heidän omaisensa ja tukiverkostonsa tarvitsevat tietoa ihmisoikeusvelvoitteista sekä valitusmenetelmistä. Kansalaispalautteeseen on myös suhtauduttava vakavasti, ei vähätellen kuten usein on tapana. Ongelmia ei tule pelätä, vaan sitä, että samat ongelmat jatkuvat vuosikymmenestä toiseen. Se on merkki siitä, ettei Suomi kasva ihmisoikeus- ja kansainvälisen sivistysvaltion mittoihinsa.
Kantelut ja ihmisoikeusvalitukset omiin tai Euroopan tuomioistuimiin on yksi varteenotettava väylä. Niitä voisi välttää, jos toimintakulttuuri suunniteltaisiin vastaamaan perustuslakimme ja ihmisoikeuksien velvoitteita kansalaisten osallistamisesta. Kansalaiset on nähtävä aktiivisina kumppaneina, ei passiivisina kohteina. Ikääntyneillä on arvokasta tietoa kotihoidosta, joka alati vaihtuvilta palvelujentarjoajilta puuttuu. He tuntevat myös hoitotyön vaikutukset, laadun ja eri palvelujen koordinaation puutteet omissa nahoissaan. Juuri tätä tarvittaisiin palveluja arvioitaessa. Autin ja Liukkosen mukaan sosiaalipolitiikkaa toteutetaan aivan liian usein kansalaisia, alan työntekijöitä ja etujärjestöjen edustajia kuulematta.
Byrokratian ja kansalaisten välillä on vielä tarpeettomia muureja, jotka pohjautuvat vanhanaikaisiin auktoriteettikäsityksiin sekä potilaiden ja hoitajien väliseen valtakuiluun. Helsingin sosiaaliasiamiehet toteavat vuoden 2007 selvityksessään, että “asiakkaat ovat kokeneet, että heidän omalla tuntemuksellaan - siitä etteivät he enää pärjää kotona tai tuntevat itsensä turvattomiksi - anneta merkitystä päätöksiä tehtäessä.“
Ikääntyneiden konsultointia estävät myös vanhentuneet ikääntymiskäsitykset, jotka periytyvät 1500-luvun ihmisen vääjäämätöntä ikärappiota kuvaavaan tikapuumalliin. Ennen 1500-lukua vallitsi Euroopassakin toisenlainen kulttuuri. Vaikka Antiikin Kreikassa hellenistinen kulttuuri palvoi nuoruutta, se myös arvosti pitkän kokemuksen tuomaa viisautta.
Konsultoinnin ymmärtäminen vain tiedon jakamiseksi on maailmalla vanhentunut käsitys. Kansalaisten konsultointi on tiedon jakoa kehittyneempi osallistumisen askel. Sekään ei saa olla mekaanista velvollisuutta, josta ei jää jälkeä päätöksiin. Osallistumista korkeampi aste on osallistaminen eli yhteinen päätöksen teko. Maailman Pankki suosittaa päätöksen teon institutionalisointia luomalla puitteet säännöllisille tapaamisille, joissa kansalaiset ja heidän järjestönsä, kuntavirkailijat ja poliittisen päättäjät, palvelujen tuottajat ja muut tarvittavat tahot tehdään toisilleen vastuullisiksi. Maailman Pankki pitää sitä laadun kannalta välttämättömänä. Sen tukena tulee olla myös lainsäädäntö ja virallinen raportointi. Raportit yksin eivät kuitenkaan riitä.
Helsingissä meneillään oleva vanhuspalvelujen toimintojen ja pitkäaikaishoidon uudelleen järjestely tapahtuu ilman lautakuntavalmistelua (Helsingin Uutiset 8.9.2009) ja ilman ikääntyneiden asiakkaiden ja heidän edustajiensa osallistumista. Tällainen menettely loukkaa kuntademokratiaa ja kansalaisten perustuslaillista osallistumisperiaatetta. Vanhukset ja heidän järjestönsä on otettava aidosti mukaan myös kuntasuunnitteluun.
Ikääntyneiden osallistumisoikeus ei kuulu vain varakkaille ja vaikutusvaltaisille
Vanheneminen ei ole rappioitumista, vaan jatkuva kasvuprosessi. Ikääntyessään ihminen voi parhaimmillaan kasvaa täysiin mittoihinsa, omaksi itsekseen. Ihminen myös pitää sisällään varhaisemmat elämänvaiheensa. Jostakin tietenkin luovutaan, mutta tilalle tulee myös uutta. Vanhenevan ihmisen elämä ei ole kuin kuihtuva kukka vaan pikemminkin aukeava viuhka. Ellemme ymmärrä tätä, vanhuuspolitiikan kohtaloksi voi muodostua yhä kapenevan elämän suunnitteleminen ikääntyville ihmisille.
Toisenlaisen vanhenemisen ovat valinneet itselleen yhteiskuntamme entiset johtajat, presidentit, poliitikot ja henkisten alojen ammattilaiset. He jatkavat yhteiskunnan huipulla tavalla tai toisella 80-vuotiaiksi ja senkin jälkeen. Sen sijaan että lähettäisivät siitä muille selvän roolimallisignaalin, monet väittävät tehneensä nuoremmille sukupolville tilaa. Heidän pitäisi päinvastoin olla mukana markkinoimassa toisenlaista vanhenemista. Se ei saa olla vain eliitin yksinoikeus. Voimme kaikki olla aktiivisia ja arvostettuja monin eri tavoin.
EU pyrkii vahvistamaan ikäpääoman kulttuurivientiä. Se tukee kansainvälistä seniorien vapaaehtoisvaihtoa "GIVE" (Grundtvig Initiative on Volunteering in Europe for Seniors) ohjelmallaan.
Vanhenevankin ihmisen oma kuva rakentuu pitkälti vuorovaikutuksessa häntä ympäröivään yhteiskuntaan. Jos tämä rummuttaa vain tulossa olevaa kurjuutta, puhuu vanhuksista budjettirasitteina ja työpaikkojen viejinä sekä vaatii vanhuksia väistymään, ei ole mikään ihme että masennus vaivaa ikäihmisiä!
Vanheneminen on palautettava osaksi ihmisen normaalia kehitystä ja ikääntyvät täysivaltaisiksi kansalaisiksi, joilla on kaikki ihmisoikeudet. Ihmisoikeuksien velvoittamaa laaja-alaista osallistumista ja todellista vaikuttamista on tuettava ja päättäjät on siihen velvoitettava. Myös asiantuntijoiden on astuttava ylhäältä neuvoja jakelevasta roolistaan alas ikäihmisten viereen heidän kumppaneikseen. Hyvä vanheneminen on yhteistyötä, myös muiden sukupolvien kanssa.
Vaadimme:
* Talouden ja laman varjolla ei saa loukata ihmisoikeuksia. Valtion ja kuntien budjeteilla ei tule tuottaa ihmisoikeusrikkomuksia ja tukea syrjiviä prosesseja. Budjetteihin tulee tehdä ihmisoikeuksien vaikutusten selvitykset kuten YK suosittaa. Resursseja tulee suunnata heikosti selviäville sosiaaliryhmille, kuten vanhuksille. Budjetteihin tulee Saksan mallin mukaan antaa rahoitusvelvoitteinen ihmisoikeusvelvoite eli "dignity guarantee" (Saksan mallista katso http://www.age-platform.org/EN/IMG/pdf_German_Charter.pdf). Läpinäkyvää ihmisoikeuksien toteutumista on vahvistettava esimerkiksi listaamalla ne kunnat, joissa perustusoikeudelliset ja vanhusten oikeudet toteutuvat parhaiten. Toistuvista ihmisoikeusrikkomuksista tulee voida rangaista.
* Viranomaisten tulee korostaa kaikissa raporteissaan ikääntyvien asemaa ja antaa ikääntyvien oikeuksille oma kappale kuten muillekin ryhmille. Oikeuksia ei saa rajata vain sosiaalipalvelukysymyksiksi.
* Ihmisoikeuskasvatusta tarvitaan kouluissa ja opistoissa, valtionlaitoksissa ja, kunnissa sekä hoito- ja hoivalaitoksissa. Siihen on otettava mukaan myös ikäihmisten ihmisoikeudet.
* Suomen on tehtävä ihmisoikeuksien seurantavaikutusselvityksiä kaikkiin tekeillä oleviin lakeihinsa, kuten YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komissio suosittaa.
* "Ei mitään meistä ilman meitä" periaatetta pitää tukea ottamalla ikääntyvät ihmiset ja heidän omat järjestönsä mukaan suunnitteluprosesseihin ja valvomaan palvelujen laatua.
* Vanhuspalvelujen ja palveluasumisen villi rahastaminen on saatava aisoihin ja laadittava hintakatto, joka on suhteessa todelliseen eläketasoomme. Kilpailua pitää synnyttää ennen kaikkea palvelujen laadulla ja sitä on valvottava yhdessä asiakkaiden kanssa. Hinnoista pitää antaa läpinäkyvää tietoa. Vanhojen ihmisten pallottelu paikasta toiseen pitää lopettaa.
* Yhteistyössä seniori- ja vanhusten omien järjestöjen kanssa on valvottava, että yhdenvertaisuus toteutuu ja kaikkien ihmisarvoa kunnioitetaan. Kannatamme oikeusasiamiehen ehdotusta siitä, että valvotaan erityisesti niiden potilaiden etuja, jotka eivät kykene puolustamaan niitä itse.
* Valitusmenettelyä on helpotettava ja niille luotava turvallisia palautepaikkoja. On luotava laadunseurannan instituutioita, joissa vanhukset ja heidän omaisensa, kunta, poliittiset päättäjät ja palvelujen tuottajat tehdään vastuullisiksi toisilleen. Sanktioita pitää koventaa jos sama laitos ja tai palvelujen tarjoaja ei ota opikseen vaan toistavasti loukkaa ihmisoikeuksia.
* Kannatamme vanhuuslakia, mutta sen toteuttamiseksi tulee perustaa valtakunnallinen vanhuusvaltuutetun virka ja antaa riittävät resurssit. Samalla kuntien vanhuusneuvostoista on tehtävä lakisääteisiä vanhuuslautakuntia, joissa edustajina ovat myös ikäihmisten omien järjestöjen edustajia.
* Myös vanhuusköyhyyteen on puututtava ja sitä on ennalta ehkäistävä korottamalla pienimpiä eläkkeitä. On myös määritettävä ns. sosiaalinen hinta sähkölle ja muille peruspalveluille, joita ilman ihminen ei voi tulla toimeen.
* Yli 80-vuotiaiden, peruseläkkeellä elävien tai rollaattorien varassa liikkuvien tulee saada kulkea ilmaiseksi julkisissa kulkuneuvoissa ainakin ruuhkattomina aikoina.
* Julkisiin palveluihin on suunniteltava palvelupisteitä vanhuksille, jotka eivät selviä sähköisestä itsepalvelusta.
lisätietoja Anita Kelles-Viitanen osoitteesta yhdistys64(at)hotmail.com
